 |
 |
|
Tiivistelmä:
Henry Oinas-Kukkonen, Jarmo Pulkkinen & Tero Anttila, Jatkuvuus
ja epäjatkuvuus keksintöjen ja innovaatioiden historiassa
Artikkelissa tarkastellaan jatkuvuutta ja epäjatkuvuutta kolmen esimerkkitapauksen kautta.
Ensimmäinen tapaus vertaa kahta kilpailevaa tulkintaa William Harveyn (1578–1647) verenkierron
keksimisestä, ja osoittaa keksinnön taustalta löytyvän hydraulisen mekanismin metaforan.
Harveyn keksintö edustaa katkosta anatomian historiassa, vaikka on liioittelua kutsua sitä
katkokseksi yhteismitattomien tieteellisten paradigmojen välillä. Vannevar Bushin ja Douglas
C. Engelbartin välisen vaikutussuhteen tutkiminen hypertekstin historian kontekstissa osoittaa
kuinka historialliseen ilmiöön voi liittyä samanaikaisesti sekä uusi keksintö (katkos) että uudentava
innovaatio (jatkuvuus). 1600- ja 1700-luvun ruotsalaista historiankirjoitusta käsittelevä
hyperborealaisteoriatapaus osoittaa jatkuvuuden käsitteen merkityksen pitkän aikavälin tutkimukselle,
varsinkin tutkittaessa idean kehitystä yhteisen teoreettisen viitekehyksen ja yhteisiä
lähteitä jakavien linkittyneiden oppineiden kesken. Esimerkkitapauksia yhdistää yhteinen käsitteellinen
viitekehys. Sekä jatkuvuus ja epäjatkuvuus ovat historiallisen selityksen ja tulkinnan
välttämättömiä osia, ja erityisesti keksimisen ja innovaation käsitteet tarjoavat hedelmällisen näkökulman
niiden ymmärtämiseen. Ilman jatkuvuutta ei ole mahdollista tuottaa johdonmukaista
ja koossapysyvää kuvausta pitempiaikaisesta historiallisesta ilmiöstä tai edes käyttää käsitteitä
kuten aikakausi. Historioitsijat kiistelevät jatkuvuuden lähteestä, mutta kirjoittajien mielestä kyseessä
ei ole pelkkä historioitsijan aikaansaama konstruktio, jolla historioitsija luo keinotekoista
järjestystä historialliseen ilmiöön. Vaikka yhtäältä jatkuvuus voi olla myös historioitsijan luomus,
toisaalta se on silti aina historiallisen ilmiön alkuperäinen osa, ja historioitsijan tärkeimpiä
tehtäviä on saada tämä jälkimmäinen ”aito” jatkuvuus näkyväksi. Jos pidämme jatkuvuutta
pelkästään historioitsijan tuotteena, ajaudumme relativismiin, joka kieltää kaiken vastaavuuden
menneisyyden tapahtumien ja niiden historiallisten esitysten välillä.
Faravid
32/2008
|
|
