Summary:
Kari Alenius, Saksalaistaa vai tarjota oikeuksia? Preussin liettualaisia, masureja ja kašubeja koskenut vähemmistöpolitiikka vuosina 1918–1919
Saksassa käytiin syksystä 1918 kesään 1919 ulottuvalla jaksolla vilkasta poliittista keskustelua kansallisten vähemmistöjen asemasta. Tärkein kohderyhmä olivat puolalaiset, jotka muodostivat maan ylivoimaisesti suurimman vähemmistöryhmän. Puolalaisten aseman muuttumisesta on olemassa kohtalaisesti tutkimusta, samoin tanskalaisten ja vendien (sorbien) vastaavasta. Itäisen Preussin alueella asui kuitenkin myös muita pieniä vähemmistöjä (liettulaiset, masurit ja kašubit), joiden aseman kehityksestä on tähän asti ollut vain pintapuolista tutkimusta.
Mainitut ”pienet vähemmistöt” jäivät vuoden 1918 puolella ja talvella 1919 varsin vähälle huomiolle, koska nämä vähemmistöryhmät itse eivät esittäneet vaatimuksia Saksan tai Preussin hallinnoille. Kysymys kuitenkin ajankohtaistui Itä-Preussissa keväällä 1919. Tilanne sikäläisten liettualaisten, masurien ja kašubien asuinalueilla oli yhä suhteellisen rauhallinen, mutta muualla jo toteutettujen vähemmistöpoliittisten päätösten mahdollinen soveltaminen näiden vähemmistöjen kohdalla vaati periaatteellista kannanottoa. Lisäksi Preussin hallitus pelkäsi etenkin puolalaisten kasvavia vaikutuspyrkimyksiä masurien ja kašubien mielipiteisiin. Kansallisesta identiteetistään osin epävarmat masurit ja kašubit nähtiin toisaalta alttiiksi puolalaisvaikutukselle, toisaalta taas poikkeuksellisen lupaaviksi ryhmiksi saksalaisuuteen integroinnin kannalta.
Sekä integrointinäkökulma että Puolan hegemonian vastustaminen puolsivat politiikkaa, jonka mukaisesti masurien ja kašubien saksalaisuudesta erillisen ryhmäidentiteetin vahvistumista oli pyrittävä eri keinoin hillitsemään. Siksi Preussin hallinto valitsi pohdinnan jälkeen toimintalinjan, jonka sisältö oli, että näiden vähemmistöjen lainsäädännöllisiä oikeuksia ei ollut tarkoituksenmukaista lisätä. Samaa politiikkaa sovellettiin myös liettualaisten kohdalla. Liettualaisia ei tosin nähty yhtä herkkinä puolalaisvaikutukselle, eikä myöskään yhtä houkuttelevina integrointikohteina, mutta liettualaisten oikeuksien lisääminen ei tullut kysymykseen juuri muihin vähemmistöihin kohdistuvan heijastusvaikutuksen takia. Preussin hallitus siis pelkäsi, että liettualaisten lainsäädännöllisen aseman erillinen kohentaminen olisi antanut kimmokkeen myös masureille ja kašubeille vaatia samaa.
